rakennusteollisuus.fi - Rakennusteollisuus RT

Description: Maa, jota rakennetaan hyvin, voi hyvin. Harvalla asialla on ihmisten, ympäristön ja talouden hyvinvointiin niin suorat ja pitkäaikaiset vaikutukset kuin rakentamisella. Siksi rakennusteollisuudessa on mahdollisuus muutokseen, jolla tehdään tulevaisuudenkestävää yhteiskuntaa.

Example domain paragraphs

Turvallisuusviikkoa vietetään tänä vuonna kymmenettä kertaa. Eri puolilla maata järjestetään tapahtumia, seminaareja ja tempauksia turvallisuuden ja työhyvinvoinnin puolesta. Turvallisuusviikon sivulle on koottu toimintavinkkejä viikon tapahtumiin omalla työpaikallasi.

Rakentaminen on jarruttanut voimakkaasti jo yli vuoden, mutta ensi vuonna on mahdollista nousta pinnan tuntumaan. Suurin pudotus on ollut asuntotuotannossa, jonka odotetaan oikenevan vähitellen. RT:n suhdannekatsaus kertoo rakentamisen koko suhdannekuvan.

Lupaamme järkevän hintaista asumista, turvallisen, saavutettavan Suomen ja kestävän tulevaisuuden – mutta tarvitsemme koko yhteiskunnan taaksemme. Tutustu kevään vaaleissa asettamiimme tavoitteisiin ja evästyksiimme uudelle hallituskaudelle.

Links to rakennusteollisuus.fi (97)