Description: Blogi Hollannin erikoisuuksista ja vähän hevosistakin.
Uutisissa oli joulukuun alussa, että liikenneturvallisuustutkimuslaitos vaatii puhallusratsioiden palautusta. Kovin usein niihin ei törmää, itse muistan puhaltaneeni lähes 18 vuoden aikana kerran, n 17 vuotta sitten. Poliisi myöntää, että niitä ei ole vuosiin enää toteutettu, sillä somen kautta sana leviää vartissa ja porukkaa välttää paikan tiheätiestöisessä Hollannissa helpolla.
Tähän liikenneturvallisuustutkimuslaitos toteaa: "No mutta sehän on vain hyvä, valistus päätyy juurikin kohderyhmään". Ilmeisesti ajatus on että jos moneen kertaa tulisi varoitus ratsiasta (ja joutuisi kiertämään) että eh-kä joku nuori säikähtäisi kiinnijäämisriskiä ja jättäisi juomatta?
Kiemuraista päättelyä, mutta vastaavaa näkee myös nopeusrajoitusten valvonnassa . Itse olen kyllä tässä poliisien puolella, aika turha siellä on sitten tyhjän panttina päivystää.